Reinikaisen logiikka

Oh3ne

Loikkaa: valikkoon, hakuun

Sisällysluettelo

[muokkaa] Televa 703-11CP radioamatöörilogiikka

Radiot ovat Povi-verkon autokoneita, joiden tyyppi on Televa 703-11CP, niitä kutsutaan sattuneesta syystä Reinikaiseksi.

Reinikaisia on saatu VAPEPA-käyttöön varsin mittava määrä poliisin tekniikkakeskuksen modifioimina, ja siinä ohessa RA-käyttöön muutettaviksi myös pieni määrä.

Koneessa on kaksi itsenäistä vastaanotinta ja lähetin, kaikissa on Televa 800-tukiasemalle hyvin läheistä sukua oleva taajuussynteesi. Reinikaiseen on siis mahdollista tehdä täydellinen kahden taajuuden kuuntelu ja paljon muitakin pieniä kikkoja, kuten esimerkiksi Kenwood-tyyppinen kaksisuuntainen APRS foneworkkimisen ohella.

Kanavaratteja on kaksi, 12-asentoinen, josta löytyvät partiokanavat 1-7 ja 24-asentoinen, josta löytyvät päivystäjäkanavat 8-27. Ensinmainittu ajateltiin hyödyntää ripiitterikanaville 0-7 ynnä neljälle vapaasti valittavalle kanavalle, joista viimeisin voisi olla APRS-taajuus 144.800. Päivystäjärattiin mahtuvat juuri kaikki 25 kHz rasterin FM-kanavat R0...S23.

RA-käyttöön muutettavista koneista on poistettu alkuperäiset kanavaprommit, ja kone vaatii myös premikserikiteiden vaihdon. OH3NE Worksin tuotekehitysprosessi on saanut aikaan jo suunnitelman uudesta kanavalogiikasta. Logiikka koitetaan saada niin pieneen tilaan, että se mahtuu kanavaprommien paikalle.

[muokkaa] Käyttöliittymä

[muokkaa] Kanavaratit

PÄIVYSTÄJÄ: ilman lisäkytkentöjä simplexkanavat S8...S23 (145.200...145.575) ja kolme ohjelmoitavaa kanavaa, lisäjohdotuksen kanssa kanavat R0...S23 (145.600...145.775 ja 145.200...145.575)

PARTIOT: ilman lisäkytkentöjä ripiitterikanavat R0-R7 (145.600...145.775) ja lisäjohdotuksen kanssa vielä neljä ohjelmoitavaa kanavaa

Kuva:Reinikainen.JPG

[muokkaa] Painonapit

KUTSU: 1750 Hz ripiitterinavaus niin kauan kuin nappia painetaan

SELEKT: lyhyt painallus mykistää audion, jonka CCIR-selektiivi avaa

SELEKT: pitkä painallus lähettää logiikkaan ohjelmoidun CCIR-selektiivin

TAPAILU: koneen käynnistyessä kuunnellaan molempien rattien kanavia

TAPAILU: ensimmäinen lyhyt painallus sulkee päivystäjä-ratin kanavan audiot

TAPAILU: toinen lyhyt painallus sulkee partiot-ratin audiot

TAPAILU: kolmas lyhyt painallus palauttaa molemmat kanavat kuunteluun, jne.

TAPAILU: pitkä painallus käynnistää logiikkaan ohjelmoidun skannauksen päivystäjävastaanottimella (partiovastaanotin kuuntelee edelleen valittua ripiitterikanavaa)

LÄHETIN: vaihtaa lähetyksen päivystäjä/partiot-rattien kanavien välillä

[muokkaa] LEDit

Näiden lisäksi on vielä 10 kpl LED-indikaattoreita, joilla saa näytettyä jokseenkin kaikki toiminnot.

Kummassakin kanavaratissa on LED, joka näyttää vastaanottimen tilan ja valaisee kanavanumeron. Kanavaratin alla oleva LED näyttää, kumpi puoli on valittu lähettimelle.

Näiden lisäksi on kolmessa rivissä kaksi LEDiä kussakin:

Ylärivin LEDit ilmaisevat kohinasalvan olevan auki jommassa kummassa vastaanottimessa.

Keskirivin LEDeistä toinen vilkkuu, kun on vastaanotettu CCIR-selektiivi. Toinen on toistaiseksi varalla, näyttää esimerkiksi sen, että skannaus on päällä.

Alarivin LEDit voi käyttää vaikka ilmaisemaan puhe- ja APRS-lähetystä.

[muokkaa] Logiikan liitäntäkuva ja kytkentäkaavio

Liitäntäkuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa:

Kuva:reinblk3.gif

[muokkaa] Logiikan tuloliitäntä ja prosessori

Tuloliitäntä kytketään etulevyn kykimiltä tuleviin riviliittimiin. Kytkimien yhteinen nasta muutetaan siten, että ne kytkevät yhden nastan maihin vuorollaan. TTL-tulot ovat loogisessa ykkösessä, kun niitä ei ole kytketty mihinkään. HC-piirejä ei voi käyttää ilman ylösvetovastuksia. Prosessori lukee sarja/rinnakkaismuuntimet yhdellä latch-pulssilla piirien sisäiseen muistiin. Sen jälkeen muistissa oleva data kellotetaan sarjamuotoisesti ulos prosessorin RAM muistiin. Kanavapyöristä saadaan vain kaksi tärkeää lukua: toistinkanavan ja vapaakanavan asento. Näitä käytetään PLL-jakokuvun laskemiseksi.

[muokkaa] Logiikan antoliitäntä

Radiossa on kolme PLL-piiriä ja niillä neljä kahdeksanbittistä (oikeastaan yhdeksänbittistä)jakolukua. Koska lähetintä ja vastaanottoa ei käytetä yhtä aikaa voidaan naiden jakolukubitit kytkeä yhteen. Jakolukupiirit toimivat 9 voltin logiikalla ja prosessori toimii viidellä voltilla. Välissä käytetään Allegron sarja/rinnakkaismuunninta. Tässä piirissä on 32 ohjattavaa bittiä. Annot ovat open-kollektori -tyyppisiä. Ohjaus voidaan kytkeä ylösvetovastuksien avulla yhdeksän voltin logiikkaan. Antovirtaa voidaan säätää vastuksella. Tässä tapauksessa ei tarvita kuin logiikkatilan ohjaus, noin milliampeeri. Annot kytketään alkuperäisten ROM-piirien paikalle.

[muokkaa] Logiikan ohjelmointi

Logiikka ohjelmoidaan sarjaliitynnän välityksellä. Ainakin seuraavat parametrit ovat ohjelmoitavissa:

  • 24-paikkaisen kanavakytkimen kunkin asennon osoittama kanava
  • 12-paikkaisen kanavakytkimen kunkin asennon osoittama kanava
  • skannauslista, montako kanavaa? 20? 30? 40? tarvitaanko prioriteettikanava?
  • skannausparametrit (nopeus, kanavan kuunteluaika, viive salvan sulkeutumisesta)
  • APRS-liitynnän toiminta (aina 1-suuntaisena/vain 2-suuntaisena jossain kanavakytkimen asennossa/molemmat, ajastettu lähetys 144.800 ja mahdollinen Mic-E -purske puhelähetyksen perään)
  • SALAUS-kytkimen toiminta, mitä tällä tehdään? kytketään APRS? shiftataan +12,5 kHz? muita ideoita? Mic-E -purskeen kytkentä päälle?

[muokkaa] Kuvia

Konehuoneen kuva isompi reinikaineniso.jpg

Konehuoneen kuva:

Kuva:reinikainen.jpg

[muokkaa] Uusi PIC18F85J11-logiikkaversio

Uusi logiikan versio 80-nastaisella PIC18F85J11-piirillä Lisätty ohjelmoitava oskillaattori SI570 ja muutama transistorilähtö mikrofonimutea ja muita 9-voltin ohjauksia varten Kuva:REIN3f.GIF

[muokkaa] pcb kuva

Tässä piirilevyssä on ohjelmoitava oskillaattori Si570 ja muutama ylimääräinen 9 voltin ohjaus esim. mikrofonin linjan mykistystä varten Kuva:reinIKAINENg.JPG

[muokkaa] Lisätietoa piireistä

[muokkaa] Microchip PIC18F85J11 CPU

Reinikaiseen tarvitaan paljon IO-nastoja, niitä ei ole jokaisessa prosessorissa. Alla mietteitä tämän prosessorin ominaisuuksista ( OH3GDO)

  • PIC18F84J11T-I/PT on edullinen, uuden sukupolven mikroprosessori
  • TQFP80 kotelo ja 70 kpl vapaata digitaalista IO-nastaa.
  • 32kByten muisti
  • Teho: 10 MIPS 3V voltilla
  • 8x8 kertolaskumoduuli
  • Sisäinen oskillaattori-31 kHz -> 8MHz, ulkoinen kide 4*10MHz
  • Käyttöjännitealue 2.0V --3.6V ( 3.3V normaali)
  • Run, Idle and SLEEP modet
  • 12 kpl 10-bitin ADC-moduli, 100000 mittausta sekunnissa
  • Alijännite tunnistus (paristokäyttöisissä laitteissa)
  • Brown-out-Reset
  • Kaksi analogia komparaattoria ja sisäinen referenssi jännite
  • SPI™ ja I2C™ master ja slave moduulit
  • kaksi sarjaliikenne UART moduulia. RS232,RS485 ja LIN-väylä tuki.
  • Neljä 16-bitin ajastinmoduulia ( timer/counter)
  • Kaksi Capture, Compator, PWM moduulia. Näillä mitataan nopeita pulssinpituuksia
  • ON-Line Flash ohjelmointi


  • Flash bootloader tuki

Kuva:PIC18F85J11.gif

http://www.kolumbus.fi/probyte/pdf/reinikainen.zip valmistusdokumentit

[muokkaa] Allegron A6932 32-bittinen IO-piiri

Allegron A6932 PLCC44-koteloinen 32 bitin sarjarinnakkaismuunnin helpottaa io-nastaongelmaa

Kuva:A6832.GIF

Piirilevyfoliot

Kuva:Reinikainen.pdf

Henkilökohtaiset työkalut